Pitkäjänteistä työtä ympäristön hyväksi

Biologiaa ja ympäristötekniikkaa opiskellut Meeri Haataja on rakentanut opintopolkunsa menemällä uteliaasti kohti kiinnostuksen kohteitaan. Ympäristökonsultin työssä rajaa uuden oppimiselle ei ole.
Biologian ja ympäristötekniikan alumni seisoo portaiden päässä sininen valaistu katto taustalla.

Ympäristöasiat lähellä sydäntä

”Haluaisin pelastaa maailman ilmastonmuutokselta, mutta valitettavasti se ei ole yhdelle ihmiselle mahdollista. Nyt voin kuitenkin työssäni tehdä yhden pienen palasen kerrallaan ympäristön hyväksi”, summaa diplomi-insinööri ja filosofian maisteri, ympäristökonsultti Meeri Haataja.

Haataja on aina ollut kiinnostunut ympäristöstä. Lukiossa kiinnostus veti matemaattisten aineiden puoleen ja mielessä pyöri ajatus matemaattisten aineiden opettajuudesta.

Haataja hakeutui opiskelemaan kemiaa. Hän kuitenkin huomasi, ettei se ollut hänen alansa ja lopetti opinnot ensimmäisen lukukauden jälkeen.

”Seuraavana kesänä olin kesätöissä kioskilla ja somea selatessani huomasin, kuinka tuttavat olivat innoissaan uuden lukuvuoden alkamisesta. Yliopistoyhteisöön kuulumisen tarve kasvoi niin suureksi, että eräänä kesäyönä kirjauduin takaisin opiskelijaksi ja menin kemian sijaan opiskelemaan biologiaa. Se ala tuntui heti omalta”, Haataja nauraa.

Kokeile kaikkea, mikä kiinnostaa

Haataja sanoo olevansa malliesimerkki siitä, että oma ala selviää kokeilemalla.

"Minulla on yhdeksältä eri tieteenalalta opintoja ainakin yhden kurssin verran. Mielestäni parhaan käsityksen eri aloista saa nimenomaan lähtemällä kokeilemaan kaikkea, mikä kiinnostaa."

"Oulun yliopistossa on laajat mahdollisuudet rakentaa oma opintopolku juuri sellaisista aineista, jotka itseä kiinnostavat. Kotona googlettamalla tai hakuoppaita selaamalla ei saa samaa käsitystä.”

Filosofian maisteriksi biologiasta valmistuttuaan Haataja opiskeli vielä diplomi-insinööriksi suorittamalla ympäristötekniikan maisteriopinnot. Vesitekniikka suuntautumisvaihtoehtona valikoitui luontevana jatkumona biologian opinnoille. Hän oli myös ollut kesätöissä Vapolla (nyk. Neova), missä hän oli tutustunut vesistöpuoleen.

Ympäristökonsultti tarkkailee päästöjä

Nyt Haataja on töissä ympäristökonsulttina suunnittelu- ja konsulttiyhtiö AFRY Finland Oy:llä. Hän työskentelee vesistöselvitysten puolella ja tekee käytännössä kaikkea, mikä liittyy teollisuuden tai yhteiskunnan vesistöpäästöihin – olipa kyseessä sitten terästeollisuus, turvetuotanto tai kaatopaikat. Tämän lisäksi vesistöselvitysten osastolla tehdään muun muassa ympäristö- ja vesilupahakemuksia sekä ympäristövaikutusten arviointeja.

Ympäristötekniikan opintojen kautta Haataja oppi ymmärtämään teollisuuden ja yhteiskunnan tarpeita ja haasteita, jotka pitää huomioida konsultin työssä. Opinnot havainnollistivat hänelle myös käytännössä, miten luonto prosesseiltaan toimii, sillä esimerkiksi vesitekniikalla perehdyttiin veden kiertokulkuun.

”Kaiken kaikkiaan työni on yhdistää luonnon ja ihmisen tarpeet mahdollistaen molempien olemassaolon ja molempien kehittymisen. Tekniikalla opin myös käyttämään useita ohjelmia sekä koodauksen alkeita, jotka ovat osoittautuneet hyödylliseksi nykyisessä työssäni”, hän summaa.

Haataja kokee, että ympäristökonsultin työssä hänelle on ollut hyötyä molemmista opinnoista – ja opintojen sivupoluistakin.

”Biologiaa opiskellessani kävin maantieteen sivuaineen, johon kuului muun muassa karttakurssi. Nyt olen päässyt hyödyntämään noita taitoja ja tekemään esimerkiksi valuma-aluemalleja kaivoksille. Saatoin tuolloin opinnoissani ajatella, että tulenkohan tätä taitoa tarvitsemaan, mutta niin vain yllättävillekin opituille taidoille on tullut käyttöä.”

Biologian opinnoissaan Haataja kävi myös vaihdossa Saksan Ulmissa, missä hän opiskeli eläinten käyttäytymisfysiologiaa.

”Eräässä harjoituksessa maalasimme mehiläisten selkiin pieniä tunnistemerkkejä ja juotimme niille luonnosta löytyviä määriä hyönteismyrkkyjä. Tutkimme, miten hyönteismyrkky heikensi mehiläisten muistia niiden etsiessä ravintoa. Tuolloin näin konkreettisesti, kuinka tutkimuksella voi etsiä syitä ympäristössä tapahtuviin huolestuttaviin muutoksiin ja ilmiöihin, tässä tapauksessa mehiläiskatoon.”

Vahvuutena innostus oppimiseen

Työnsä parhaaksi puoleksi Haataja nimeää mahdollisuuden oppia koko ajan uutta.

”Olen ollut työssäni vasta vähän yli vuoden, joten tietysti uutta tulee alussa koko ajan. Mutta meillä myös kysytään ja kuunnellaan, mitä haluan tehdä ja haluaisinko oppia tekemään tätä tai tuota. Olen innostunut ja kiinnostunut uuden oppimisesta, ja se on ehdottomasti myös yksi vahvuuksistani. Välillä täytyy kuitenkin toppuutella itseään, että keskityn nyt hetken tekemään näitä asioita, jotka jo osaan, ja opettelen taas myöhemmin uutta”, Haataja nauraa.

Työssä pääsee myös konkreettisesti vaikuttamaan ympäristön hyvinvointiin.

”Ympäristökonsultin työ on pitkäjänteistä. Ei ole kyse siitä, mitä tulevina vuosina tapahtuu, vaan mitä tulevina satoina vuosina tulee tapahtumaan."

Teksti: Kati Valjus. Kuvat: Mikko Törmänen.

Yhdeksi parhaista puolista yliopisto-opinnoissa Haataja nimeää yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen.

Meeri Haataja

  • Filosofian maisteri, biologia, suuntautuminen genetiikka ja eläinfysiologia. Sivuaineet kemia ja maantiede
  • Diplomi-insinööri ympäristötekniikka, suuntauminen vesitekniikka
  • Vaihto-opiskelijana Saksan Ulmissa biologian opintojen aikana
  • Konsultti vesistöselvitysten osastolla AFRY Finland Oy:llä

Tutustu alan opiskeluun

Opiskele ympäristötekniikkaa kandidaattiohjelmassa tai hae suoraan DI-vaiheeseen. Myös biologiassa on kandidaattiohjelman lisäksi erillinen maisterihaku.